Mikton Metal Oy:n historia
Yrityksemme historia alkaa vuodesta 1998, jolloin Henry Erikssonin omistama Raision Ermer Oy osti Multiliftin Raision tehtaan konepajatoiminnan. Toimintaa kehitettiin voimakkaasti seuraavien vuosien aikana; konekantaa nykyaikaistettiin ja uusia hankittiin. Myös henkilöstön määrä nousi alkuperäisestä kolmesta parhaimmillaan neljääntoista. Mikael Eriksson tuli toimintaan mukaan 1999.
Henry Erikssonin jäätyä eläkkeelle vuonna 2008, osti vastikään perustettu Mikton Metal Oy (omistaja Mikael Eriksson) koko Raision Ermer Oy:n liiketoiminnan ja siirsi sen uusiin tiloihin Raision Purocenteriin. Myös henkilökunta ja konekanta siirtyivät kaupan mukana. Konekantaa uudistettiin jälleen ja koko tuotantoketju päivitettiin tehokkaammaksi. Myös työstömenetelmät tuotiin ajan tasalle, näin parantaen yrityksen kilpailukykyä.
Omat toimitilat olivat olleet jo pitkään suunnitteilla ja sopiva aika seuraavan kehitysvaiheen aloittamiseksi ilmaantui 2023 loppuvuodesta. Kun hallirakennuksen piirustukset oli kokonaan yrityksen omasta toimesta tehty, voitiin hankkia 7200m2 tontti Maskusta, optimaalisella sijainnilla 8-tien varresta. Rakennustyöt aloitettiin 2024 maaliskuussa ja koko tuotanto siirrettiin uusiin, juuri valmistuneisiin 1530m2 tiloihin marraskuussa 2024. Rakennusprosessi oli tehokas ja nopea. Uudet tilamme mahdollistavat nyt kasvun ja toiminnan jatkokehittämisen. Voit katsoa videon tilojemme runkorakennusvaiheesta tästä.
Tulevaisuudessa Mikton Metal Oy jatkaa kehittymistään asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti. Innovatiivisuus pitää meidät tulevaisuuden tekijöiden joukossa; tämän takaa yrityksen ennakkoluuloton päätöksenteko ja panostus uuteen teknologiaan. Etsimme aktiivisesti uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.
Toiminta-ajatuksemme
Liiketoimintamme perustuu seuraaviin asioihin
- Joustavuus – Kehitämme toimintaamme asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti
- Luotettavuus – Käsittelemme tarjous-, tuotekehitys- ja muut asiat aina luottamuksella
- Laatu – Toimittamamme kappaleet ovat laadullisesti huippuluokkaa ja tarkastettuja
- Tavoitettavuus – Meidät tavoittaa arkisin puhelimella tai sähköpostilla AINA
- Nykyaikaisuus – Pysymme ajan hermolla ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti
- Toimitusajat – Toimitamme valmistamamme tuotteet sovitussa aikataulussa
- Yhteistyöverkosto – Ympärillämme on laaja luotettavien yritysten verkosto
- Asiakkaan hyöty – Yhteistyö kanssamme on aina asiakkaalle hyödyllistä ja kannattavaa
Tuemme Suomalaista osaamista
Tuotteemme ovat Made in Finland
Mikton Metal Oy:lle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton toimesta Avainlippu-tunnus merkkinä kotimaisesta laadusta. Valmistusketjumme on (yhteistyökumppanimme mukaan lukien) 100% Suomalainen, näin edistäen kotimaista työ- ja elinkeinoelämää. Suomalaisiin tuotteisiin ja työhön panostus on sijoitus tulevaisuuteen. Kannata siis paikallista!
